Hosin Sul Taekwon-do on pienehkö, aktiivinen taekwon-doseura, joka toimii Itä-Helsingissä metroradan varressa.
"Hosin Sul" tarkoittaa itsepuolustusta, mutta seurassa harjoitellaan tasapuolisesti kaikkia Taekwon-Don osa-alueita: perustekniikoita,
liikesarjoja, ottelua, askelottelua, itsepuolustusta, murskausta, erikoistekniikoita ja teoriaa. Osallistumme myös kilpailuihin ja leireihin.
Tavallisen harjoittelun lisäksi seura järjestää vyökokeet kaksi kertaa vuodessa, syys- ja kevätkauden päättäjäiset sekä leiri- ja kilpailumatkoja.
Kesäisin on yhteiset ulkoharjoitukset, joissa muun muassa pelataan pallopelejä.
Uudet harjoittelijat pääsevät mukaan alkeiskurssin kautta. Alkeiskursseja pyritään pitämään vuoden aikana kaksi. Yleensä kurssit alkavat elo- syyskuussa ja tammikuussa.
Kursseilla opetetaan perustekniikoita, ensimmäinen liikesarja, itsepuolustuksia, lajin pääperiaatteet ja teoriaa. Kurssi päättyy vyökokeeseen, jonka jälkeen siirrytään harjoittelemaan
yhdessä muiden värivöiden kanssa.
Lajin harrastajat ovat tervetulleita seuran toimintaan ilman alkeiskurssia. Jos sinulla on värivyö ja esimerkiksi muutat paikkakunnalle,
ota rohkeasti yhteyttä päävalmentajaamme Jukka Nymaniin tai katso näiltä sivuilta seuraava treeniaika ja ilmesty paikalle.
Seurassamme on noin 50 jäsentä, joista aktiiveja on noin 30. Harrastajista puolet on junioreja. Seurassa toimii kuusi mustaa vyötä: Jukka Nyman 5. dan, Juha Ojanperä 3. dan, Ari Laatikainen 1. dan, Tomi Himberg 1. dan ja Samuel Kohtala 1. dan.
Mustat vyöt vastaavat pääasiassa opetuksesta, mutta myös ylemmät värivyöt vetävät jonkin verran harjoituksia.
Hosin Sul Taekwon-Don perustivat vuonna 1994 Jukka Nyman ja Pia Houni. Nyman, nykyään 5. dan, toimii edelleen seuramme päävalmentajana. Houni, 4. dan,
opettaa nykyään Hämeenlinnan Taekwon-Do -seurassa. Hosin Sul Taekwon-do kuluu ITF-liittoon (International Taekwon-Do Federation) ja Suomen ITF Taekwon-Do -liittoon.
-> Treeninvetäjät /
Hallitus <-
|